Tänään olkoon yksi niitä kuuluisia loppuelämän viimeisiä päiviä. Hienosti alkaneen ruokavalioremontin ja kuuden viikon Superdieetin jälkeen sallin itselleni eilen vapaasyöntipäivän, joka nyt ei ihan romuttanut kaikkia saavutettuja tuloksia, mutta teki kyllä tuhojaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kyytiä saivat pullat pakastimesta, hampurilaisateria ravintolassa sekä pitkään haaveilemani ja suunnittelemani Eeppinen Suklaakakku, jonka rippeet hyppivät vielä äsken jääkaapista suuhun, vaikka valmiiksi pilkottuna oli hieno ja värikäs lounassalaattikin. Ei auta kuin myöntää, että sokeri on kuin huumetta, joka koukuttaa ja vie syvälle suohon. Olin jo hetken kuivilla, ja nyt virta on jälleen viedä mennessään, jos en ryhdistäydy.

Peliä ei kuitenkaan ole menetetty, vaan taistelen itseni täältä kuiville. Onnistumisia ja niiden jälkeisiä retkahduksia on elämän varrelle mahtunut miljoona. Tällä kertaa erilaista on kuitenkin se, että onnistuin pitämään terveellisestä elämästä kiinni niin kauan, että sain makua siitä, mitä se tekee ololle, mielialalle, jaksamiselle, peilikuvalle. Kuuden viikon ajan ehdin olla energinen, kevyt, kaunis ja tyytyväinen itseeni.

Se salaatti on vielä jääkaapissa ja muuttui nyt lounaasta päivälliseksi. Kuppi mustaa kahvia naamaan ja odottamaan sitä kellonlyömää, jonka aterioinnille juuri määritin. Ei tästä taidakaan tulla mitään, ellen jatka tarkalleen suunniteltua syömistä, ja hyvä niin. Helmikuussa on bikinikunnon saavuttamiseen vielä hyvin aikaa.